Uusi hanke vapaaehtoistoiminnasta oppimisen kehittämiseksi

Metropolia Ammattikorkeakoulu on osallistunut kevään 2015 aikana useilla foorumeilla vapaaehtoistyötä ja opintoja käsitteleviin keskusteluihin. Esimerkiksi helmikuussa esiteltiin KAMU-hankkeen kokemuksia KANTU-päivillä Opiskelijavapaaehtoistyö -työryhmässä ja toukokuussa Amigo-hankkeen järjestämässä, vapaaehtoistyön opinnollistamista käsitelleessä työpajassa.

Syksyllä 2015 Metropolia jatkaa KAMU-hankkeessa aloitettua työtä vapaaehtoistoiminnasta oppimisen kehittämiseksi. Haaga-Helian koordinoimassa ja ESR:n rahoittamassa Verkkovirta-hankkeessa (2015-17) muun muassa jatketaan kehittämistä monialaisesti ja laajennetaan verkostoa. Hankkeessa yhteistyökumppaneina toimivat esimerkiksi KansalaisAreena ry:n Valikko-verkosto ja OK–opintokeskus.